Osa 1: Alku

Päivä on jo pitkällä, mutta tuntuu jälleen, ettei urakka edisty niin nopeasti kuin sen pitäisi. Kenttä on kuitenkin vihdoin salaojitettu. Ratsastamaan sinne pääsee noin kahden viikon jälkeen, joka on ihan hyvä aikataulu meille. Tarhat kuitenkin pitäisi jossain välissä saada pystytettyä, niin saisi ostaa jo tallin ensimmäiset hevoset. Hymy nousee huulilleni ajatuksesta. Vielä täytyisi hetki odottaa, enkä millään malttaisi.
Heitän työhanskat kodinhoitohuoneeseen ja kävelen keittiöön keittämään kahvit meille kolmelle. Ida ja Roni ovat kihloissa ja asuvat talon toisessa osassa. Minä puolestani asun yksin paritalon omassa osassani. Nautin kyllä hiljaisista yksinäisistä hetkistäni, mutta kaipaan myös seuraa välillä. Siksi Idalla on tapana istahtaa kanssani kahvipöytään joka päivä. Jutellaan läpi päivän hommia ja suunnitellaan tulevaa. Joskus myös Roni tulee käymään Idan mukana, kuten tänään. Olen iloinen siskoni puolesta, kun hän on vihdoin löytänyt mieleisen kumppanin. Roni on hauska ja rento. Hänellä ei ole juuri yhtään aiempaa hevoskokemusta, mutta on todella kiinnostunut meidän talliprojektista ja on siinä täysillä mukana. Ehkä Ronista saadaankin ihan pätevä hevosmies. Se jää tosin nähtäväksi.

- Joko on kahvipöytä valmis? kuuluu innostunut huuto ovelta. Roni marssii keittiöön pipo vieläkin päässään ja posket punoittaen.
- Kohta on. Istu vaan alas, niin voin kaataa sulle jo kupillisen.
Ida tulee myös sisälle ja istuu Ronin viereen.
- Huh, ihanaa levähtää hetkeksi. Vaikea uskoa, että urakka on vasta alussa, hän päivittelee ja vetää tuolia lähemmäksi pöytää.
- Äläpä, huomenna jos saatais kankaat levitettyä ja kivimurske siihen päälle, niin oltais aikataulua edellä, vastaan ja nostan mustikkapiirakan pöytään. Murskan laittaminen edellyttää poutasäätä, joten aikataulu on laskettu sen mukaan. Huonolla tuurilla joudutaan odottamaan jopa viikko hyvää säätä.
- Poutaahan tuo on luvannut, Roni mutisee piirakkaa suu täynnä.
- Sepä hyvä, toivotaan vaan, ettei tapahdu sääennusteessa muutoksia.

Korjaan astioita tiskikoneeseen Idan kanssa. Ollaan juteltu taas pitkät tovit myytävistä hevosista ja kummallekin meistä on alkanut pikku hiljaa hahmottua, mitä vaatii uudelta hevoseltaan. Ida haluaisi nuoren hevosen koulutettavakseen ja itse toivoisin jo hieman kokeneempaa koulukonkaria, mielummin puoliveristä kuin kylmäveristä. Kouluratsastus on kuitenkin meille molemmille intohimo.
Päätettiin, että tarha-aitaukset tehdään 6.11. mennessä valmiiksi, joten osa aitauksista on jo aiemmin pystyssä. Saa nähdä, miten pian saadaan ensimmäiset hevoset muutettua.

14.02.2015

- Eihän tästä ole teille nyt liikaa vaivaa? tuumasin hieman epäröiden pakatessani viimeisiä tavaroita matkalaukkuun.
- No älä nyt, ei todellakaan ole! Nyt vaan keskityt tulevaan viikkoon ja otat kaiken irti sieltä, kuului Idan ääni toisesta huoneesta.
Pian hän oli jo ilmestynyt huoneeni ovelle katsomaan, miten edistyn.
- Se naapurin tyttö.. Leppäsen.. Mikä sen vanhimman tytön nimi olikaan?
- Oliko se viivi vai muistanko ihan väärin? vastasin.
- Joo, niin se oli. Viivi. No joka tapauksessa se tyttö oli kovin innokas tekemään tallihommia ja kyseli jopa ratsastustunteja. Hän käveli tästä yksi päivä ohitse koiransa kanssa ja jäi juttelemaan. Riina tietenkin olisi halunnut leikkiä, mutta Leppästen koira oli pikemminkin peloissaan. Mutta tuli tästä tytöstä, Viivistä mieleen, että mitä me siinä hävittäisiin, jos kutsuttaisiin hänet tänne joku päivä avuksi. Palkaksi hän saisi vaikka ratsastaa Sankarilla tai Saralla. Valvonnan alla tietenkin.
- Hmm, kyllähän se mulle passaa, apukäsiä ei ole koskaan liikaa. Pitää ottaa puheeksi, jos törmätään vielä Viiviin.

Ulko-ovi kävi ja Roni koputti seinään.
- Hei, auto on nyt valmiina. Hevonen ja hevosenomistaja puuttuu vielä kyydistä, Roni huudahti eteisestä.
- Hevosenomistaja tulossa, huudahdin takaisin ja kolistelin matkalaukkuni kanssa ulko-ovelle.
- Anna vaan minulle se, niin käyn heittämässä sen autolle, Roni tarjoutui ja nosti laukun kevyesti ilmaan.

Demi odotteli jo tallissa lähes valmiina. Meidän hevosmies oli sen osannut ihan harjata ja kaviotkin oli putsattuna. Kuljetussuojia Roni ei ollut osannut virittää, mutta niiden laitto nyt ei pitkään minulta kestänytkään.
Lastattiin hevonen kyytiin ja lähdettiin sitten ajamaan kohti eteläisempää Suomea kouluvalmennuskurssille. Ronin palkkasin tietenkin kuskiksi, pelkäisin itse lähteä ajamaan vieraalle paikkakunnalle hevostrailerin kanssa. Ida jäi pitämään taloa ja tallia pystyssä siksi aikaa.